Menemme nyt vuosikymmenten taakse. Olin vähän yli kolmekymppisenä aika pitkäänkin leipomolla töissä. Tein muun muassa iltavuoroa, ja silloin juuri leipomolle tuli ihan nuori tyttö suoraan leipuriopinnostaan vapautuneena. Hän tuli tekemään sitten iltavuoroa minun sijalleni ja minä siirryin siellä toisiin tehtäviin. Opetin sitten ensimmäistä kertaa häntä iltavuoron toimintatapoihin; kuten ns. peltilistan laskemiseen, ”puurojen” tekoon aamuyöstä tulevalle leipuripojalle, tiettyjen leipien pakkaseen vientiin ja pois ottamiseen, jne. Seuraavana päivänä aioin jatkaa opetusta, mutta en ehtinyt istahtaa peltilistan taakse sitä täyttääkseni, silla tämä tyttö oli minua nopeampi. Minä annoin hänen tehdä, ja hämmästyksekseni hän osasi aivan kaiken! Olin silloin todellakin vain vähän yli kolmenkympin iältäni, mutta silti tämä nuori tyttö opetti minulle miltei kädestä pitäen, mitä on olla nuori ja ihan oikeasti omaksumiskykyinen ihminen. Eikä siinä auttanut, että olin sentään vuosia yliopistossa opiskellut; hämmentyneenä seurasin aivan kosketusetäisyydeltä sitä valtavaa luonnon antamaa nuoruuden voimaa edessäni.
Tämä tapaus kosketti minua, ehkä silloin oikeasti ymmärsin, että elämä on rajallinen. Mutta onhan minulla vielä tämä oppimisen taito, täytyy olla siitä kiitollinen.